Pelaajat

KaDy/Vellamo
Nimi
Chomi Hengkhunthot
Kuvaus
Tuore täsmävahvistus Chomi on korjannut Vellamon maalinteko-ongelmia erittäin tehokkaasti.
Jani Pietikäinen
Kuvaus
Pitkäaikainen Vellamo-hyökkääjä on pelannut myös punamustissa.
Jani Tuoriniemi
Kuvaus
Kaudella 2010-2011 keskikenttää vahvistanut Jani pelaa kesät KiVassa.
Jari Hakanen
Kuvaus
Jari saapui rakentelemaan Vellamon peliä kesäpallon Sporttiliigassa 2011.
Jari Suni
Kuvaus
Orko-vahvistus aloitti Vellamossa 2011.
Lauri Aarniemi
Kuvaus
Yleensä laidalta löytyvälla Laurilla on sekä nopeat jalat että hyvä laukaus.
Markus Mattlar
Kuvaus
Kantavellamolainen Markus uurastaa sekä kentällä että joukkueenjohdon puolella. Dramaattinen vasemman jalan laukaus.
Matti Tulla
Kuvaus
Mattia nähdään harvoin, mutta kylmiltäänkin aina hyvillä otteilla.
Miikka Pyykkönen
Kuvaus
Luottopuolustajasta ykkösveskariksi siirtynyt Miikka on nähty aiemmin mm. Ryskeen paidassa.
Mikko Jakonen
Kuvaus
Kovaa ja tunteella laukova lapinmies on ollut kauan Vellamon runkomiehistöä.
Oula Haapaniemi
Kuvaus
Orko-vahvistus aloitti Vellamossa 2011.
Pantse Paunonen
Kuvaus
Kukaan ei ole kertonut Pantselle, ettei päämaalista saa sarjassa kahta pistettä. Onneksi ne kuitenkin lasketaan.
Panu Väänänen
Kuvaus
Vellamo-veteraani saa peliaikaa, koska hoitaa joukkueorganisaatiota.
Petteri Niemi
Kuvaus
ACT-taustainen Petteri vahvistaa Vellamoa ehtiessään.
Risto Niskakangas
Kuvaus
Maalivahti/kenttäpelaaja, joka liittyy joukkueeseen kylmiltään syksyllä 2011.
Sami Virtanen
Kuvaus
Orko-vahvistus vietti preseasonin Afrikassa, joten pelipaikka on vielä epäselvä.
Tatu Virtanen
Kuvaus
Orko-vahvistus aloitti Vellamossa 2011. Kenttäpelaaja/maalivahti.
Teemu Peltonen
Kuvaus
Veteraani, raataja ja kirittäjä valitaan yleensä sanattomalla sopimuksella kippariksi. Kaudella 2011 Teemu jloutuu myös tekemään peluutuspäätöksiä.
Tero Karjalainen
Kuvaus
ACT-taustainen pitkäaikainen vellamolainen Tero vahvistaa joukkuetta ehtiessään.
Ville Luoma-aho
Kuvaus
Uusi tulokas syksyllä 2011.

KaDy/Vellamo on futsalin harrastesarjaa ja muita puulaakeja pelaava joukkue Keski-Suomen piirissä.

KaDy/Vellamo pelaa kotiottelunsa keltaisissa paidoissa.

Sija   Joukkue O V T H MaalitME P
1 PaRi 10 10 0 0 71:2843 30
2 Ottomans 10 6 1 3 52:3220 19
3 MultiAnts 10 4 1 5 21:30-9 13
4 JIlves 10 4 0 6 42:375 12
5 KaDy/Vellamo 10 3 0 7 30:51-21 9
6 Huima 10 2 0 8 28:66-38 6
Ottelu Tulos
6.11.2011 10:00 Jämsänkoski
Huima – KaDy/Vellamo
2 - 10
6.11.2011 12:00 Jämsänkoski
KaDy/Vellamo – Ottomans
2 - 7
6.11.2011 15:00 Jämsänkoski
PaRi – KaDy/Vellamo (rapo)
13 - 2
13.11.2011 11:20 Lehtisaari
KaDy/Vellamo – JIlves
1 - 6
13.11.2011 14:40 Lehtisaari
KaDy/Vellamo – MultiAnts (rapo)
3 - 2
21.1.2012 12:10 Saarijärvi
KaDy/Vellamo – PaRi
2 - 3
21.1.2012 13:50 Saarijärvi
Ottomans – KaDy/Vellamo
6 - 1
21.1.2012 15:30 Saarijärvi
KaDy/Vellamo – Huima
5 - 7
5.2.2012 10:20 Monitoimitalo
JIlves – KaDy/Vellamo
2 - 3
5.2.2012 13:40 Monitoimitalo
MultiAnts – KaDy/Vellamo
3 - 1